Paikan päällä olivat Kokoomuksen Ville Valkonen sekä Saara-Sofia Sirén, Vasemmiston Li Andersson ja Vihreiden Konsta Weber.
Mitä ennakko-odotuksia minulla oli?
En kannata selkeästi mitään tiettyä puoluetta. On vain tiettyjä asioita, jotka koen tärkeiksi. Nämä arvot myös muuttuneet elämäntilanteitteni muuttumisen mukaan, ja tulevat varmasti muuttumaankin kun tietoni eri elämän osa-alueista karttuvat. En sulje mitään pois, en ole missään ehdoton, mutta rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat helvetin tärkeitä minulle.En myöskään halua tuomita mitään puoluetta etukäteen, sillä mielikuvat puolueista voivat olla (ja ovatkin) julkisen keskustelun tai stereotypisten mielikuvien vääristämiä, eivätkä siis kovin totuudenmukaisia.
Ennakkosuosikkejani kuitenkin kyseisessä olohuonetentissä olivat Vihreiden Konsta Weber sekä Vasemmiston Li Andersson, mutta halusin pitää ovet avoimina myös Kokoomukselle. Ovathan he kuitenkin välittäneet itsestään talouspoliittisesti melko valistunutta kuvaa.
Olohuonetentti tuli eteeni loistavana mahdollisuutena kyseenalaistaa omat poliittiset ennakko-odotukseni. Näin kävikin, sillä olin jo tentin aikana taipumassa Viher-vasemmasta Kokkareiden puolelle. Siis voitteko uskoa? Tällainen epätuottava humanisti-hippi! Rehellisyys ja aitous lopulta ratkaisivat kantani näissä vaaleissa.
Fiiliksiä, huomioita ja havainnointia
Päällimmäiseksi yleisestä keskustelussa tilaisuudessa mieleeni jäivät jotkut yksittäiset reaktiot, jotka olivat kohdistettu pääasiassa naispuoliselle vasemmiston ehdokkaalle, Li Anderssonille. En tiedä johtuivatko nämä asiattomat reaktiot vasen-oikea -vastakkainasettelun synnyttämistä ennakkokäsityksistä vai Li:n sukupuolesta, mutta mielestäni molemmat tekijät vaikuttivat siihen, miten hänen argumentointiinsa suhtauduttiin. Vai vaikuttiko tulkintaani kenties oma kallistumiseni Li Anderssonin puolelle? Etsinkö ilmasta vastahankaisuuden merkkejä häntä kohtaan?Li Anderssonille naurahdeltiin silloinkin, kun hän esitti täysin päteviä ja loogisia argumentteja. Naurun pärskähdys osoitettiin Li:lle usein tilanteessa, jossa vasta-argumenttia ei keksitty, mutta Li:n argumentti piti nyt kuitenkin jotenkin asettaa kyseenalaiseksi, vaikkapa sitten naurahtamalla. Laitoin tämän merkille tentin jälkeisissä keskusteluissa, jossa keskityin kuuntelemaan ja havainnoimaan ihmisten reaktioita ja toimintaa.
Li Andersson oli selkeästi selvittänyt asioiden taustoja ja oli rehellinen siitä, mitä kantaa ja puoluetta hän edusti. Hän siis toi tätä esiin ja selvensi kantaansa mikäli se oli vaarassa jäädä epäselväksi. Li Andersson vakuutti myös siksi, että hän hyväosaisesta asemastaan huolimatta pystyy asettumaan heikomman asemaan ja toimimaan niiden äänenä, jotka eivät muuten tule kuulluksi. Monet poliitikot ajavat vain oman ryhmänsä tai tietyn intressiryhmän etua.
Li Andersson ei kuitenkaan ole hylännyt moraalisia ja eettisiä velvollisuuksiaan. Li ymmärtää jopa sivistyksensä keskeltä sen faktan, että on myös suuri osa suomalaisia, jotka eivät kuulu hyväpalkkaisten ja korkeakoulutettujen joukkoon.
Suomi on luokkayhteiskunta, ja hyväosaiset sivuuttavat tämän joko tietämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään. Vanhempien koulutuksen ei pitäisi määrätä nuoren tulevaisuutta, mutta sosiologiseen tutkimukseen tai tilastoihin vähänkin perehtynyt ymmärtää luokkaistumisen olevan Suomessa edelleen ongelma. Tämän tuntui ymmärtävän Li Anderssonin lisäksi myös Vihreiden Konsta Weber, joka oli myös varteenotettava vaihtoehto vilpittömyydessään sekä arvoissaan. Hän on itse ”tavallisista” lähtökohdista, duunariperheestä ponnistava nuori mies, jolla on taskussaan sekä FM että kohta KTM tutkinnot.
Ville Valkonen tunsi kauppatieteellisen termistön hyvin, mutta tilastojen käyttö ei ollut kovin uskottavaa. Perustuloa koskevasta selvityksestä puhuttaessa Valkonen luotti enemmän Kokoomuksen omiin laskelmiin kuin Eduskunnan tietotoimiston tutkimukseen asiasta. Hän myös valitettavasti sortui ns. "number droppingiin". Olisin odottanut enemmän. Hänellä oli myös vaikeuksia vastata esitettyihin kysymyksiin, jotka hän joko kiersi vaihtamalla puheenaihetta tai tarttumalla epäolennaisuuksiin. Hän ei siis vastannut esitettyihin kysymyksiin suoraan tai hän ei vastannut niihin lainkaan. Tätä retoriikkaa hän tuntui käyttävän vastatessaan niin henkilökohtaisiin kysymyksiin kuin myös tentissä esitettyihin kysymyksiin.
Muuten sympaattisen ja fiksun oloisen ehdokkaan Saara-Sofia Sirénin ääni ydinvoiman puolesta Turun kunnallisvaltuustossa vesitti hänen mainostetun vihreytensä. Pystyykö hän pitämään edelleenkään vaalilupauksiaan?
Ville Valkonen puolestaan esitti melko epäjohdonmukaisia vastauksia vihreyttä koskevissa kysymyksissä. Hän oli ydinvoimaa vastaan, mutta silti oli valmis lisäämään sitä. Älä pliis väitä olevasi vihreä, jos et oikeasti ole. Ole joko vihreä tai epävihreä, ja pitäydy kannassasi. Se on aitoa.
Molemmat Kokoomuksen ehdokkaat myös nostaisivat irtisanomisajan 4 kuukauden pituudesta 1 vuoden pituuteen motiivinaan helpottaa pienyrittäjien kynnystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Tavallaan ymmärrän pointin. Työllisyys lisääntyy, kun pienyrittäjien kynnys palkata ja sitä kautta kasvattaa yritystään laskee. Mitä tämä sitten tekee työntekijöiden työllisyysturvalle? Kyllä 4 kuukautta riittää kyllä havaitsemaan työntekijän soveltuvuuden työtehtävään. Ei yrittäjä irtisanomisajan perusteella ketään palkkaa, vaan sen perusteella, hyötyykö hän itse rahallisesti palkkaamisesta vai ei. Palkatessa yleensä mietitään sitä, onko yrityksellä ensinnäkään varaa palkata lisätyövoimaa, ja tämän rinnalla, hieman rahakysymyksiä kuitenkin alempana, kulkee tarve palkkaukseen. Irtisanomisajan pidentäminen ei auta ketään. Ongelmana ovat pikemminkin työvoiman kustannukset, eikä irtisanomisaika.
Eettisyys vs. rationaalisuus?
Kysymykset siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin unohdetaan usein poliittisessa keskustelussa. Oikeaa ja väärää ei pidä unohtaa. Politiikassa keskitytään mielestäni liikaa siihen, mikä on järkevää. Get my drift? Pitäisikö oikeudenmukaisuus nostaa myös takaisin päätösten arviointiperusteeksi, vai onko se sellaisena koskaan ollutkaan?Lisäksi järkevyyteen vedottaessa pitäisi aina kysyä: Kenen mielestä järkevää? Hyvätuloisten? Yrittäjien? Pienituloisten? Työttömien? Miten olis: KAIKKIEN OSAPUOLTEN KANNALTA JÄRKEVÄÄ?
Yleisiä ajatuksia politiikasta ja äänestämisen vaikeudesta
Olohuonetentin johdosta mielikuvani politiikasta täysin ideologisena valtataisteluna vahvistui. Kyse ei ole siitä kuka on oikeassa tai väärässä, vaan eri intressiryhmien välisestä taistelusta, jossa yritetään välittää vastapuolesta huonoa kuvaa ja pönkittää joko omaa henkilökohtaista egoa tai puolueen ”egoa.” Politiikka voisi myös olla toisenlaista. Puoluejärjestelmä sitoo hyvätkin ehdokkaat joskus ehtoihin, joita he eivät täysin allekirjoita. Lisäksi puoluejärjestelmä kategorisoi monimuotoiset ja monimutkaiset ihmiset keinotekoisiin muotteihin, niin äänestäjät kuin ehdokkaatkin. Mutta näillä vaaleissa mennään taas tällä vittumaisella jäykällä systeemillä.Yleisesti poliittisessa äänestyskäyttäytymisessä minua raivostuttaa ihmisten sokeus, kun he eivät tunnu erottavan kliinisen siistiä ulkokuorta aidosta sisällöstä. Mitä väliä tittelillä on, jos ei ole valmis selvittämään asioita? Merkitseekö kuori enemmän kuin sisältö? Ei ainakaan pitäisi.
Jotkut ehdokkaat haluavat kaikkien hyvää, ja jotkut ajavat omaa tai oman ryhmänsä etua. Olohuonetentissä oli selkeästi paikalla molempia tyyppejä, ja toisaalta jotain tästä välimaastostakin.
Politiikka on arvailua ja ennustamista verorahoilla. Jokaisella puolueella on potentiaali olla oikeassa tai väärässä, koska kukaan ei voi ennalta tietää tulevaisuutta. Kuitenkin demokraattisessa tasavallassa olisi tärkeää, että päätökset tehtäisiin sen mukaan mikä on kaikille kansalaisille paras vaihtoehto. Äänestätte sitten ketä tahansa tai mitä puoluetta tahansa, katsokaa, että ehdokkaanne on oikeasti sydämellä mukana ja valmis tekemään tärkeiden yhteisten asioiden eteen jotain.
Politiikkaan tarvitaan maailmaa rakastavia ja syleileviä ihmisiä, jotka haluavat hyvää. Tällaisia ehdokkaita löytyy varmasti kaikista puolueista. Toisista enemmän, toisista vähemmän.
Monella ehdokkaista kuori on kunnossa, numerot ovat hallinnassa, tutkinto taskussa, mutta tahtoa yhteisen hyvän ajamiseen ei ole, vaan pyrkimyksenä on oman edun tavoittelu eikä minkäänlaista tajua käytännön elämästä ja konkretiasta ole, tai siitä on vieraannuttu jo kauan sitten. Suurin osa kansasta on edustajaehdokkaan ulottumattomissa.
Tärkeää äänestäessä onkin kysyä, pystytkö erottamaan kuoren ja sisällön toisistaan, kun valitset kelle äänesi annat? Haluatko, että Suomi on kaikille parempi paikka, vai ainoastaan sinulle ja sinun viiteryhmällesi? Haluatko, että Suomi EDISTYY (elvytys) vai SINNITTELEE (leikkaukset)?
